Välinearviointi: Titleist AP1

Tällä viikolla se sitten tapahtui; pääsin singletasoitukseen. Nyt HCP on 9,7. Jo oli aikakin, pari vuotta olen pelannut tosi tasaisesti ja myös tasoitus on pysynyt tiukasti siinä 11:ssä ja sen yläpuolella. Tämän kauden alkaessa se oli 11,4. Pääseminen singlepelaajaksi on ollut jo vuosia eräänlaisena haaveena ja välillä ajattelin, että en taida siihen koskaan päästä. No ei se mikään itseistarkoitus ole ikinä ollut, mutta jotain tavoitteita pitää aina olla. Mikäköhän seuraavaksi, kentän pelaaminen pariin?

Suurin syy parantuneeseen peliin on ollut mielestäni kesällä "heräteostoksena" ostetut Titleist AP1-raudat. Edelliset rautani olivat Taylormaden R9 Tour Preferred-raudat, joilla pelasin noin kuusi vuotta. Niillä oli tarkoitus pelata tämäkin kesä, mutta AP1:sta oli hyvä tarjous, joten pitihän ne sitten ostaa. Settiin kuului raudat rautavitosesta pitcheriin. Raudoissa on Truetemperin varret ja Golf Priden gripit. Varret on jotenkin painotettu siten, että jokainen maila tuntuu lyödessä samanlaiselta.

Kävin liikkeessä kokeilemassa AP1- ja AP2- rautoja. AP2-rautoja olin kokeillut jo aikaisemmin demopäivillä ja koin ne aika vaikeiksi. Nyt fiilis AP2:sta oli positiivisempi. Ne oli tosi pehmeän tuntuiset ja helpot lyödä. Mutta niin oli AP1:tkin. Lyöntianalysaattori näytti melko samoja lukemia, mutta AP1:set lensivät vähemmällä spinnillä ja vähän pitemmälle. Itse olen aina ollut lyhytlyöntinen, joten lisäpituus ei todellakaan haittaa. Myyjä oli sitä mieltä AP1:set on mun svinginopeudelle ehkä helpommat ja paremmat. Muutaman minuutin siinä sitten mietin kummat otan. AP2:lla oli kivempi lyödä, koska ne oli pehmeämmät, joka johtuu siitä, että ne on taotut. Mutta AP1:set oli helpommat, joten osin fiilispohjalta valitsin loppujen lopuksi ne. Eikä ole tarvinnut katua, ne oli alusta asti helpot lyödä ja nyt jälkikäteen on helppo todeta, että edelliset raudat olivat taitoihini nähden liian vaikeat, koska ne oli ns. pelaajien raudat, kun AP1:set ovat puolestaan "game improvement"-raudat.

Mailojen numerointi on vuosien saatossa pysynyt samana, mutta mailojen loftit eivät tosiaankaan ole. Titleistin mailojen loftit on ihan erilaiset kymmenen vuoden takaisiin mailoihin nähden. Titleistin rauta-7 vastaa vanhojen rautojeni rauta-6 ja niin edelleen. Varsinkin Titleistin pitching wedgen loft 43-astetta oli mielestäni kummallinen ja siitä myyjä vähän varoittelikin, että joudun hankkimaan pitcherin ja wedgen väliin gap wedgen.  43-asteinen pitcheri on käytännössä rauta-9 ja mun wedget bägissä on 54- ja 56-asteiset. No nyt on sellainenkin hankittu ja siitäkin tulee joskus arviointia.

Olen aina lyönyt raudoilla joko suoraan tai yleensä pientä fadea. Titleistin osalta tilanne muuttui siten, että niillä lähtee pieni draw. Ja eihän sen hienompaa lyöntiä golfissa olekaan. Se tuotti kyllä alussa vähän vaikeuksia lyönnin suuntaamisessa ja siinä, että ei ihan täysin luottanut omaan lyöntiin vaikka raudoilla oli helppo lyödä. Nyt kun olen pari kuukautta niillä pelannut, niin olen päässyt paremmin sinuiksi lentoradan kanssa. Pystyn nyt lyömään mailoilla pientä draw'ta ja tarvittaessa pystyn lyömään suoraan. Lyöntipituudet eivät ole mielestäni hirveästi kasvaneet, kun ottaa mailojen loftit huomioon. Rauta-7 siis vastasi vanhojen rautojen rauta-6:sta, joten mielestäni lyön nyt uudelle rauta-7:lla sen mitä löin aikaisemmin rauta-6:lla. Ero tulee siinä, että lyöminen on paljon helpompaa ja rennompaa. Lisäksi mailat ovat oikeasti anteeksiantavammat. Jos nyt ei ihan osu sweetspottiin, niin silti se pallo lentää pitkälle ja ihan ok kaaressa. Vaikka aina olen myös pystynyt lyömään hyvin rauta-4:lla ja rauta-5:lla, niin aina niihin liittyi pieni epävarmuus ja osuman piti olla tosi hyvä. Nyt rauta-5:lla pystyy lyömään samalla lailla kuin pienemmilläkin raudoilla.

En nyt sitten tiedä oliko tämä varsinainen välinearviointi, mutta ainakin kokemuksia uusista raudoista. Olin aikaisemmin ajatellut, että seuraavat mailani ovat taotut "players"-raudat, mutta kun kokeilin AP1:ä, niin ajattelin, että miksi tehdä tästä vaikeasta pelistä vielä vaikeampaa. Itselläni ainakin "game improvement"-raudat on helpottanut rautapeliä, koska pron tunneilla en ole koskaan käynyt ja svinginopeuteni on hidas ja varmaankin svingitekniikkanikin on sellainen, että en saisi täyttä hyötyä pelaajien mailoista.

Ensi blogissa käyn kenttätestinä Kytäjän South Eastin takaysin. Etuysin kenttätestin löydät aikaisemmista blogikirjoituksistani.

Kommentit